Tällä sivustolla tarkastelen kriittisesti kristinuskoa, erityisesti kristinuskoon sisältyvää väitettä Jumalaksi nimitetyn olennon olemassaolosta. Koska kristinuskosta on monenlaisia tulkintoja, ja koska olisi hyvin työlästä käsitellä niitä kaikkia, aion keskittyä fundamentalistisiin, Raamattua enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti tulkitseviin kristinuskon muotoihin. Raamatun kirjaimellista tulkintaa esiintyy ennen kaikkea evankelisen herätyskristillisyyden keskuudessa.

Näkökantaa jonka mukaan Jumalaa tai jumalia ei ole olemassa nimitetään ateismiksi. Ateismi voidaan jakaa kahteen alatyyppiin, positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisen ateismin mukaan on olemassa vahvaa todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan. Väitettä Jumalan olemassaolosta pidetään siis perustellusti epätotena. Negatiivisen ateismin mukaan ei ole todistusaineistoa Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta ei myöskään puolesta. Negatiivisen ateismin kannattaja katsoo todisteiden puuttumisen johtavan uskon puuttumiseen. Usein sanotaan, että negatiivinen ateisti ei ensisijaisesti usko Jumalan olemattomuuteen, vaan häneltä puuttuu usko Jumalan olemassaoloon. Negatiivinen ateismi muistuttaa agnostismia, jonka mukaan Jumalan olemassaolosta ei voi saada tietoa. Negatiivisen ateismin ja agnostismin välinen raja on häilyvä; käytännössä erona lienee se, että negatiivinen ateisti korostaa uskon puutettaan, kun taas agnostikko korostaa puolueetonta asennoitumistaan.

Ateismin määritelmä liittyy läheisesti jumaluuden määritelmään. Mitä siis käsitteellä ”jumala” oikeastaan tarkoitetaan? Tulkintani mukaan jumaluuteen kuuluu ainakin kaksi olennaista määrettä; jumaluus

a) hallitsee maailmankaikkeutta tai jotain huomattavan laajaa osaa siitä, ja

b) kykenee tekemään ihmeitä, siis rikkomaan tai muuntelemaan luonnonlakeja.

Esimerkiksi kristinuskossa ja islamissa jumaluus ymmärretään koko maailmankaikkeuden hallitsijaksi. Monissa uskonnoissa on vallaltaan rajoittuneempia jumaluuksia, jotka hallitsevat jotain tiettyä maailmankaikkeuden osa-aluetta; esimerkiksi säätä, kuolemaa tai eläinkuntaa. Ero jumaluuden ja erilaisten ”alempien” henkiolentojen välillä lienee liukuva. Esimerkiksi autiotalossa esiintyviä valoilmiöitä hallitsevaa kummitusta ei liene mielekästä määritellä jumaluudeksi. Tästä syystä vaadin määritelmässäni, että jumaluuden tulee hallita ”huomattavan laajaa” osaa maailmankaikkeudesta. Tämän määritelmän perusteella ateisti voi periaatteessa uskoa henkimaailmaan tai muihin paranormaaleihin ilmiöihin, mikäli ei katso yhdenkään henkiolennon omaavan erityisen laajaa hallintavaltaa. Käytännössä toki useimmat ateistit kieltävät kaikenlaisten yliluonnollisten olentojen ja ilmiöiden olemassaolon.

Määritelmän osa b on tarpeen, koska voidaan kuvitella teknisesti äärimmäisen kehittyneitä sivilisaatioita, jotka hallitsevat huomattavan laajaa osaa maailmankaikkeudesta. Voidaan jopa kuvitella supersivilisaatioita, jotka kykenevät luomaan maailmankaikkeuksia keinotekoisesti, tai kykenevät luomaan aidon tuntuisia simulaatioita maailmankaikkeuden toiminnasta. Koska tällaiselta sivilisaatiolta puuttuisi kyky luonnonlakien rikkomiseen (teknologia ei riko luonnonlakeja, vaan hyödyntää niitä), sitä ei olisi mielekästä määritellä jumaluudeksi.

Koska ”jumaluus” on huomattavan monivivahteinen käsite, edellä esittämäni määritelmä lienee kaukana täydellisestä. Usein jumaluuteen sisällytetään asema palvonnan kohteena ja moraalin määrittäjänä. En kuitenkaan sisällyttänyt tätä määritelmääni, koska tästä löytynee monia poikkeuksia. Esimerkiksi hindulaisuudessa luojajumala Brahmaa ei merkittävässä määrin palvota. Buddhalaisuudessa jumalien olemassaoloa pidetään mahdollisena, mutta ne eivät ole palvonnan kohteita. Kaikkilla jumaluuksilla ei myöskään ole erityistä hallintavaltaa. Mikäli jumaluus ymmärretään panteistisesti kaiken olemassaolevan persoonattomana kokonaisuutena, jumaluudella ei voi olla mitään päämääriä itsensä ulkopuolella. Tässä tapauksessa ei ilmeisesti voida väittää jumaluuden hallitsevan mitään. Tähän luokkaan kuulunee hindulaisuuden ”maailmansielu” Brahman, jonka ainoa ominaisuus on täydellinen sanoinkuvaamattomuus.

Tällä sivustolla viittaan erisnimellä ”Jumala” kristinuskon kuvaamaan jumaluuteen. Yleisnimillä ”jumala” tai ”jumaluus” viittaan kaikkiin kuviteltavissa oleviin jumaluuksiin; sekä ei-kristillisten uskontojen jumaliin, että mahdollisiin ihmiskunnalle tuntemattomiin jumaliin. Koska tarkastelen nimenomaan kristinuskon Jumalan olemassaoloa, lienee paikallaan täsmentää mitä ”Jumalalla” ymmärrän. Argumenttieni kannalta olennaisia Jumalan määreitä ovat kaikkivaltius, kaikkitietävyys, täydellinen hyvyys, Jumalan asema luojana, kolmiyhteisyys, ja se että Jumala on ilmoittanut itsensä Raamatussa. Oletan useimpien kristittyjen olevan kanssani samaa mieltä näistä Jumalan määreistä. Lukija informoikoon allekirjoittanutta, mikäli olen unohtanut jonkin olennaisen Jumalan ominaisuuden.

Suhteessa kristinuskon Jumalaan allekirjoittanut edustaa positiivista ateismia; Jumalan olemassaoloa vastaan on mielestäni olemassa vahvaa todistusaineistoa. Suhteessa muihin jumaliin edustan negatiivista ateismia. Esimerkiksi hindulaisuudessa palvotaan tuhansia jumaluuksia, eikä tiedossani voi koskaan olla todistusaineistoa kaikkien niiden olemassaoloa vastaan. Kuitenkaan tiedossani ei ole myöskään todistusaineistoa niiden puolesta, joten minulta puuttuu usko niiden olemassaoloon. Suhteeni yliluonnolliseen tai paranormaaliin on huomattavasti avoimempi kuin useimmilla tuntemillani ateisteilla. Pidän joidenkin paranormaaleiksi luokiteltujen ilmiöiden olemassaoloa mahdollisena, jopa todennäköisenä, mutta en määrittele mitään paranormaalia ilmiötä tai olentoa jumaluudeksi.

Kristittyjen kanssa keskustellessani olen törmännyt erilaisiin ateismia koskeviin väärinkäsityksiin. Usein ajatellaan ateistien olevan ehdottoman varmoja Jumalan olemattomuudesta. Tämän vuoksi ateisteilta vaaditaan ehdottoman varmoja todisteita Jumalan olemassaoloa vastaan. Osalla ateisteja saattaa olla mainitun kaltainen mustavalkoinen ajattelutapa. Itse en ole ehdottoman varma Jumalan olemattomuudesta, vaan katson, että todistusaineisto Hänen olemassaoloaan vastaan on huomattavasti vahvempaa kuin todistusaineisto Hänen olemassaolonsa puolesta. Toisin sanoen Jumalan olemassaolo on hyvin epätodennäköistä – niin epätodennäköistä, ettei uskoa Jumalaan voida pitää mielekkäänä tai järkevänä.

Toisen yleisen väärinkäsityksen mukaan ateisti suhtautuu yhtä kielteisesti kaikkiin kuviteltavissa oleviin jumaluuksiin. Kuitenkin ateismin mielekäs jyrkkyysaste on sidoksissa kulloinkin puheena olevaan jumaluuden määritelmään. Mitä täsmällisemmin jumaluus on määritelty, sitä helpompaa on tarkastella jumaluuden olemassaoloon liittyvää todistusaineistoa. Koska esimerkiksi kristinuskon Jumala on määritelty Raamatussa seikkaperäisesti, on suhteellisen helppoa keksiä argumentteja Hänen olemassaoloaan vastaan. Mutta argumentointi käy hankalaksi puhuttaessa jumaluudesta yleisellä tasolla. Tässä tapauksessa negatiivinen ateismi tai agnostismi lienevät positiivista ateismia mielekkäämpiä. Toisinaan kristityt näkevät ateismin karikatyyrimäisenä versiona, johon kuuluu positiivinen ateismi kaikkia kuviteltavissa olevia jumaluuksia kohtaan (”telaketjuateismi”). Tällainen näkemys ei tunnu mielekkäältä. Esimerkiksi tieteellinen panteismi näkee maailmankaikkeuden jumaluutena - en usko kovinkaan monen ateistin kieltävän maailmankaikkeuden olemassaoloa.

Tämän sivuston kohderyhmänä näen henkilöt, jotka ovat halukkaita pohdiskelemaan Jumalan olemassaoloon liittyviä kysymyksiä laaja-alaisesti ja syvällisesti, mutta joilla ei välttämättä ole filosofista tai luonnontieteellistä koulutusta. En juurikaan siteeraa akateemisen tason uskonnonfilosofista keskustelua, vaan käsittelen Jumalan olemassaoloon liittyviä argumentteja sellaisissa muodoissaan, missä ne useimmiten esiintyvät aihepiiristä kiinnostuneiden maallikoiden keskusteluissa. Koska allekirjoittaneella on vain niukasti akateemisia opintoja filosofian, teologian ja luonnontieteen aloilta, tämä sivusto voidaan nähdä uskonnonfilosofiasta kiinnostuneen maallikon puheenvuorona kaltaisilleen maallikoille.

Motiivini tämän sivuston kirjoittamiseen nousevat ennen kaikkea henkilökohtaisesta taustastani. Lapsuudenkodissani uskon asiat olivat voimakkaasti esillä, minkä vuoksi olin itsekin fundamentalistinen kristitty varhaislapsuudesta noin ikävuoteen 25 saakka. Tämän jälkeen näkemykseni muuttuivat vahvasti ateistiseen tai ehkä panteistiseen suuntaan. Jo uskossa ollessani olin hyvin kiinnostunut uskoon liittyvistä ”älyllisistä ongelmista”, kuten teodikean ongelmasta ja ei-kristittyjen pelastumisen mahdollisuudesta. Nämä ongelmat vaikuttivat suuresti maailmankatsomukselliseen murrokseen, jota voi myös uskosta luopumiseksi nimittää. Kuitenkin mielenkiintoni uskonnonfilosofiaa kohtaan on säilynyt voimakkaana. Tähän liittyy tarve dokumentoida vuosien varrella mielessä liikkuneet ajatuskulut. Tämä teos on siis ennen kaikkea osa henkilökohtaista välienselvittelyäni kristillisen maailmankatsomuksen kanssa. Uskallan myös toivoa tekstini antavan ”sivutuotteena” oivalluksia ja ajatusten selkeyttä muillekin kuin allekirjoittaneelle.

Luvuissa 2., 3. ja 4. käsittelen argumentteja Jumalan olemassaoloa vastaan. Mikäli lukija ei jaksa lukea kaikkia lukuja läpi, suosittelen luvun 2. lukemista. Kyseinen luku käsittelee teodikean ongelmaa, toisin sanoen kärsimystä ja pahuutta todisteena Jumalan olemassaoloa vastaan. Luvuissa 3. ja 4. viittaan usein lukuun 2., joten ne eivät ole erillisinä helposti ymmärrettävissä. Luvuissa 5., 6. ja 7. käsittelen argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta. Näistä suosittelen erityisesti luvun 5. lukemista. Luvussa 8. pohdin onko uskon asioiden pohtiminen rationaalisesti ylipäänsä mielekästä. Luvussa 9. esitän yhteenvedon aiempien lukujen tuloksista.